Iron Maidenin konsertti Kantolassa 29.6.2016

Konserttijärjestäjä Live Nation Finland järjestää Kantolan tapahtumapuistossa brittiyhtye Iron Maidenin konsertin keskiviikkona 29. kesäkuuta.

Lisätietoja Kantolan alueen liikennejärjestelyistä ja aikatauluista on päivitetty nyt Hämeenlinnan kaupungin nettisivuille www.hameenlinna.fi/ironmaiden.

Konsertin järjestelyissä pyritään ottamaan huomioon Kantolassa olevien liikeyritysten työntekijöiden, asiakkaiden ja vierailijoiden liikkuminen ja huoltoajo, ja he pääsevät ajamaan tonteille kerrottuaan liikenteenohjaajille asiansa. Suosittelemme kuitenkin varaamaan alueella liikkumiseen runsaasti aikaa ja kärsivällisyyttä, sillä konserttiin odotetaan tapahtumapäivänä 29.6. parikymmentuhatpäistä yleisöä.

Lisäksi itse tapahtumapäivää edeltävinä päivinä ja heti tapahtuman jälkeen tapahtuvat rakennus- ja purkutyöt aiheuttavat muutoksia Kantolan alueen liikennejärjestelyihin. Alueella liikkuessaan kannattaakin varautua liikenteen erikoisjärjestelyihin sekä noudattaa liikenteenohjaajien ja järjestyksenvalvojien ohjeita.

Lisätietoa itse konsertista löytyy nettisivuilta www.ironmaidenfinland.fi.